Liikelahjat
Käsinsidottu kirja
Helmivene valmistaa ja markkinoi tyhjiä kirjasidoksia mm. loki- ja vieraskirjoiksi sekä asiapaperikansioita asiakkaan toiveiden mukaisesti toteutettuna. Huolella suunniteltu ja valmistettu kirja yksilöityy valitun kansikuvan sekä mahdollisten painatteiden, kuten logon, tervehdyksen tai tuotemerkin myötä. Sidoksen tunnelma, värimaailmasta lähtien, voidaan toteuttaa halutun kaltaiseksi. Kokonaisuuden täydentää lahjalaatikko, jossa kirjaa voi myös säilyttää.
Kuka tarvitsee tyhjän kirjan?
Kirjan yksilöllisyys tekee lahjasta saajalleen arvokkaan. Tilaajalla on mahdollisuus kohdentaa lahja esimerkiksi luonnoskirjaksi taiteilijalle tai reseptikirjaksi intohimoiselle ruoanvalmistajalle.
Ihanteellista onkin, että saaja voi päättää, mihin tarkoitukseen hän kirjansa käyttää. Sidoksen arvo kasvaa saadessaan sivuilleen tarinaa ja on korvaamaton täyttyessään.
|